Rässi-FFHolmin muistelmat, Osa 3.

Kuinka kuolleen vauvan saa kellumaan? Ota jalka pois sen päältä.

-Lemmy Kilmister

FFHolm Pellavarockissa

Loppukesällä 2009 Deströyer 666 – kaikkien aikojen rankin yhtye – kävi Suomessa Pellavarockissa soittamassa. Keikkapaikkana toimi Etelä-Suomen kruunaamaton jokihelmi eli Lammi, jonka Nesteeltä sai usein halpaa bensaa. Siinä tulikin sitten kerrottua kaikki oleellinen kyseisestä kunnasta. Nappasin mukaani erään kaverini, jolla ei ollut pienintäkään kiinnostusta metallifestivaalien suuntaan. Hän ei kuitenkaan antanut asian haitata vaan asetti seikkailumielen etusijalle. Vasta hyvän matkaa ajettuamme kohti Pellavarockia kerroin hänelle, että olin järjestänyt matkalle meetinkin erään naishenkilön kanssa.

Keikkapaikalle päästyämme jätin auton jollekin parkkipaikaksi muunnetulle pellolle ja rupesin haeskelemaan tuttua neitiä katseellani. Aluksi häntä ei näkynyt missään, ei edes rymyävässä kalja- tai kännitatuointiteltassa. Lopulta löysin hänet istuskelemasta puun alta ja katselemassa Heavy Metal Perseen esiintymistä. Muistaakseni hän oli pukeutunut punaiseen flanelliin, farkkuihin ja maihareihin. Kaverini kommentoi minulle, että harvoin tapasi naisia maiharit jaloissa.

Ohjelmassa ei ollut tulossa mitään kovin mielenkiintoista ja Deströyeriinkin oli vielä paljon aikaa, joten päätimme lähteä ruokakaupan kautta katselemaan Lammin nähtävyyksiä. Olin etukäteen selvittänyt paikalliset ruokapaikat, eikä kylästä löytynyt kuin yksi kuppainen Dalaman-Kebab, joka sekin oli ääriään myöten täynnä rässiväkeä. On jännä juttu, miten yksittäiset asiat painuvat syvällä mieleen. Joku oli osuvasti jättänyt suosittelunsa ravintola Dalamanin vieraskirjaan.

Kulaman Dalli: ”Tulen aina raivolla, kun syön Dalamanissa!”

Palatessamme Pellavaan pysähdyimme neidin mattamustan C-kadettin äärelle. Kesti noin 4 sekuntia oven avaamisesta, kun Wunderbaumien haju raiskasi sieraimeni. Seisoin tuolloin muutaman metrin päässä ja vielä auton toisella puolella. Auton jakopää oli kuulemma paskana, mikä ei sanonut minulle yhtään mitään. Matkan päästä ihmiset huutelivat, että ”kattokaa, tolla on C-kadetti”.

Deströyer 666 pääsi aloittamaan soitantansa pikkulavalla hieman myöhässä. Katselin keikan hänen kanssaan rinteessä istuskellen. Soundit olivat vähän tuhnuiset ja tukivat parhaiten bändin rässituotantoa. Saatanallisen speed metallin ylistys jäi parhaiten mieleen. Esiintymisen jälkeen aloimme kaverini kanssa vääntyä takaisin kotia kohti, kun neiti jäi vielä seuraamaan ohjelman jatkoa Viikatteen muodossa. Hän kertoi jatkavansa elämäänsä Seinäjoen AMK:ssa, emmekä sopineet enää mitään jatkosta. Kirosin hieman omaa saamattomuuttani, sillä minun maailmani oli aina keskittynyt hyvin pienelle säteelle.

Kotimatkalla pysähdyimme kaverini kanssa Tampereen Orimus-kebabbiin, koska Kulaman Dalli oli saanut meidät erittäin himokkaiksi. Orimuksen näkemys ”pihviannoksesta” muodostui vetisestä HK:n jauholäpästä ja muutamasta ranskalaisesta. Kulaman Dalli olisi varmasti tyydyttänyt meidän tarpeemme paremmin.

Hyvän kebabin tunnistaminen ja naisten lähestyminen kannattaa opetella alta parikymppisenä, koska jälkeen päin sen opettelu voi olla hengenvaarallista. Jälkimmäinen vaihtoehto voi toisaalta olla pitkässä juoksussa kannattavampaa, vältyyppähän ainakin elareiden maksulta.

-FFHolm

Mainokset

Sivari-FFHolmin muistelmat, Osa 2.

En ollut koskaan vaivannut mieltäni hänen tapaamisella oikeasti. Minulla olin muutenkin paljon nettituttuja, joten oli asennoitunut, etten koskaan välttämättä tapaisi häntä eikä siihen ollut tarvettakaan. Kaipa olin turtunut ajatukseen, ettei elämällä olisi minua varten mitään suurempaa.

 FFHolm Lapinjärven sivarikeskuksessa

Keväällä 2008 viimeistelin ensimmäisen vuoteni TAMK:ssa ja varasin kesäksi lomapaikan Lapinjärven siviilipalveluskeskuksesta. En tuntenut minkäänlaisia omantunnontuskia tästä intin väistämisestä, enemmänkin asepalvelus tuntui liian normaalilta vaihtoehdolta minulle. Toisaalta ajattelin myös, että tuskin sodannähneetkään toivoisivat jälkipolvien joutuvan sotaan vain, koska se nyt on niin miehekästä.

Siviilipalveluksen ’alkukoulutus’ kesti Lapinjärvellä neljä arkiviikkoa. Homma oli kyllä aikamoista sluibailua, koska minun ei tarvinnut siellä olla yhtäkään täyttä viikkoa. Jokainen päivä koostui kurssiohjelmasta, jolloin käytännössä istuskeltiin ja katseltiin kalvosulkeisia. Osa porukasta taas nukkui krapulaansa ohitse salin perällä. Ihan höpöähän se oli, mutta täytyy sanoa, että en ole missään koskaan saanut niin hyvää ruokaa kuin Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. Päivän aikana syötiin neljästi, juustoja, leikkeleitä ja vihanneksia oli leivän päälle jos jonkinlaista sorttia ja jälkiruoaksi saatiin jäätelöä tai jotain muuta neitimäisen makeaa.

Eräänä päivänä norkoilin Lapinjärven huoltoaseman pihalla. Istuskelin reunakiven päällä, kun olin tarkastanut Lapinjärven nähtävyydet hyvin nopeassa ajassa. Huoltoasema toimi samalla Matkahuollon bussipysäkkinä, missä sillä hetkellä sattui odottamaan hyvin kaunis punatukkainen tyttö. Noteerasin tytön ja hätistelin asian kaihoisasti pois mielestäni. Punatukkaiset naiset olivat jo tuolloin heikko kohta sydämessäni. Seuraavana päivänä sivarikeskuksen kalvosulkeisissa sitten luennoitsija kysyi, että oltiinko jo tutustuttu kuntaan. Sitten hän sanoi minulle, että ”sinä olet ainakin, mä näin sut huoltsilla eilen tuijottamassa kaunista naista, se on mun tytär”.

Lapinjärven sivariperinteeseen kuului myös itse Lapinjärven kiertäminen jalkaisin. Palkkioksi tästä sai hienon hologrammilla varustetun hippipinssin. En muista, kuinka onnistuin kyseisen aktiviteetinkin sluibaamaan, mutta pinssi on silti muistona tuosta suorittamattomasta ulkoilusta. Muita luentojen aiheita olivat tietokilpailut, joissa oli tarkoituksena tunnistaa mielenterveyshoitaja Staffanin soittamia pianosävelmiä.

Iltaisin urheat sivarit kävivät paikallisessa Lapinjärven Hotelli Hanhessa, joka tunnettiin vanhana bordellina. Bordellitoiminnan loppuessa hotellin sängyt myytiin sivarikeskukselle.

Ihana ajatus nukkua noilla pedeillä viikot. Hanhessa alkoi kello kymmenen jälkeen joka ilta Happy Hour ja keskiviikkoisin vietettiin sivarikaraokea. Huumeitakin siellä tarjottiin, mutta itse en ole pilviveikko ollut koskaan.

Kerran istuimme huoneporukalla hotellin baarissa, kun paikalle saapui kaksi melko halvan oloista lapinjärveläisneitiä. Hehkeydessä oli suuresti toivomisen varaa. Heillä oli ilmeisesti tapana käydä kiksauttelemassa sivareita, kun muutakaan tekemistä pikkukunnassa ei ollut. Huonekaverini alkoi juttelemaan näille muijille ja pian he päättivätkin lähteä yhdessä Kouvolaan jatkoille.

Naiset huusivan myös minun suuntaani, että ”lähde mukaan”,  jolloin huonekaveri ilmeili äänettömästi naamallansa, että ”nämä ovat minun, älä saatanassa tule”.

Ei pelkoa, sillä omanarvon- ja ylpeyden tuntoni eivät olisi koskaan antaneet myöten tuossa tilanteessa. Jännä juttu, että monilla nuorilla miehillä alkoivat kullit syyhyämään jo neljän päivän sivaroinnin jälkeen. Kerrottiin tarinoita, että silloin tällöin sivarit rehasivat myös naisia tuonne miehisyyden tyyssijaan. Jotkut sankarit onnistuivat viettämään yönsä kahden naisen kanssa ahtautuneina kerrossängyn samaan vuoteeseen.

Kun sivarikoulutus oli ohi ja koitti viimeinen aamu lähteä takaisin kotiin saimme iloksemme todeta, että viereisen huoneen kaveri oli kännipäissään onnistunut oksentamaan koko WC:n varsin karkeaan kuntoon. Harmin tuotti sellainen fakta, että keskuksesta ei saanut lähteä ennen kuin jokainen huone oli hoitanut omat vastuualueensa kuntoon. Eli tässä tapauksessa minun huoneen vastuulla oli WC. Nopean CSI-mäisen tarkastelun jälkeen totesin, että kaveri oli alkanut oksentaa ollessaan pisuaarin äärellä. Tästä hän oli jatkanut matkaansa – yhä oksentaen – koppiin ja pytylle. Koko viiden metrin pituinen matka pisuaarilta koppiin oli koristeltu oksennusvanoilla ja käden jäljillä seiniä myöten. Vitutti.

sivari

 Itteensä tyytyväinen sivari.

 

FFHolm sivarissa Ahjolan kansalaisopistossa

Sivarikoulutuksen jälkeen siirryin varsinaiseen vuoden palvelukseen Tampereen Ahjolaan kansalaisopiston iltavahtimestariksi. Tästä hommasta irtosi rahaa n. 500-800 € kuussa kasvaen loppua kohti. Toimenkuvaan kuului käytännössä ulko-oven sulkeminen joka päivä klo 21:30. Lukuunottamatta satunnaisia pikkuhommia sain viettää aikaani  parhaaksi katsomallani tavalla.

Kun puhutaan sivareiden sluibailusta, niin en voi kyllä väittää vastaan.

Toisinaan tein jotain kehittävää, kuten rakensin soittimia opiston puutyöpajassa tai rimputtelin treenikämpän puolella. Viikonloput olivat täysin pystyynkuolleita, koska hiljaisessa talossa ei aina ollut välttämättä ketään minun lisäkseni. Työn tuoksinassa tuli hiottua musiikkia viikosta toiseen träkkerisoftan kanssa ja pelattua useita ysärin PC-pelejä läpi (Tyrian, Fallout 1, Settlers 2). Ihmettelen edelleenkin, kuinka joskus pystyin saapumaan töihin klo 15:30, avaamaan tietokoneen ja selaamaan Naurunappulaa 21:30 asti. Välillä jopa myöhästyin bussista sen takia…

Tuolloin sävelsin mm. tämän sodanvastaisen instrumentaalin:

Wandering Devastated Woods.mp3

Kerran kuitenkin sitten kävi niin, että nuorisotoimen johtaja pyysi minua roudaamaan hänen kanssaan soittokamppeita opistolta Tampere-talolle. Pahaksi onnekseni olin juuri aloittanut lounaan valmistuksen, minkä takia jouduin vastaamaan hänelle, että ”minulla on nyt ranskalaiset ja kalapuikot uunissa, voidaanko odottaa”. Johtaja oli ihan ok sivarinsa sluibailun kanssa ja antoi minun ruokailla loppuun. Eihän siitä tullut kuin tunnin viivästys.

Opistolla järjestettiin soittokursseja sekä aikuisille että nuorille. Kitaran ja basson soittoa siellä opetti muuan Hra Torvinen, joka oli usein sairaana. Minut laitettiin sitten muutaman kerran tuuraamaan näitä hänen nuorisokurssejaan. Bassoryhmän lapsiin en onnistunut saamaan minkäänlaista kontaktia. Vietimme todella ankeat kolme varttia tilaisuudessa, joka muistutti elokuvaa Maissilapset. Sen sijaan kitararyhmän kanssa sujui hieman paremmin, kun harjoittelimme Barathrumin ”Last Day In Heavenin” riffejä. Näiden tapausten jälkeen minua ei enää koskaan pyydetty tuuraamaan soitonopettajia.

Hra Torvinen taas oli täysin perverssi mies. Eräänä päivänä hän vain saapui iltavaksin huoneeseen ja kysyi minulta ja nuorisotoimen neideiltä:

”Onko teillä koskaan todettu sukupuolitautia?”

Vastausta odottamatta Hra Torvinen alkoi kertoa tarinaansa jostain pokaamastaan baarimuijasta. He olivat kuulema päätyneet naisen asunnolle, jossa he harrastivat yhden kondomin koitusta koko yön. Eli paljaallahan siinä sitten päädyttiin lopulta vetelemään. Aamulla Hra Torvinen oli herännyt kolinaan, kun naisen tytär teki lähtöä kouluun. Perverssin Hra Torvisen sieluakin kuristi silloin lapsen puolesta. Myöhemmin nainen oli ilmoittanut Hra Torviselle, että kannattaa käydä testauttamassa killuttimensa. Nainen, kun oli itse saanut aiemmin taudin jos toisenkin sattumoisin Hra Torvisen hyvältä ystävältä, jolla oli jo koko sarja.

Ahjolaan liittyy paljon yksittäisiä muistoja ystävien kanssa. Usein aloitimme viikoittaisen baarikierroksemme opiston treenikämpältä, jossa käytiin läpi viimeisimmät miksaukset ja availtiin ensimmäiset juomat. Minulla oli tapana käydä viereisellä R-kioskilla ostamassa sixpäkki jo työpäivän aikana.

Opiston ohessa toimineen päiväkodin jääkaapissa alkoholijuomat pysyivät kivasti kylminä iltaan asti.

Eräänä baari-iltana ystäväni oli epätavallisen alakuloinen. En tiedä, mikä häntä vaivasi, mutta epäilin kaukosuhteen tuomaa rasitusta. Piristääkseni häntä menimme sitten suoraan baarista kansalaisopiston treenikämpälle rässimään rumpuja. Yllättäen siitä ei tullut koskaan mitään sanomista, vaikka aivan treenikämpän ikkunan takana sijaitsi lähin asuintalo. Asukkailla oli harvinaisen pitkä pinna.

Itsenäisyyspäivän aattona 2008 olimme jälleen Tampereen Hellässä (baarissa), vaikka minulla oli seuraava päivä kiinni töissä. Tämän vuoksi päätin fiksuna miehenä siis ottaa rauhallisesti juomien kanssa ja joinkin vain kolme Strongbowia. Tätä tosin kukaan ei uskonut, sillä kotiin päästyäni istuin koko yön sohvalla kaksinkerroin oksentaen. Ilmeisesti Hellän loppuaikoina siellä ei kukaan enää käynyt keskellä vikkoa, eikä kukaan toisaalta vaivautunut edes pesemään hanojen letkujakaan. Itsenäisyyspäivälle oli siis luvassa mukava vatsatauti. En olisi päässyt aamulla töihin lainkaan ellen olisi saanut kyytiä sinne. Varustin itseni tyynyllä ja makasin lähes koko päivän opiston sohvalla. En edes jaksanut kommentoida huonoa vointiani mitenkään, kun paikalle saapui yllättäen nuorisotoimen naisia omissa asioissaan. Sivarilurjus vaan retkotti sohvalla.

Muistan kuinka minua oli käsketty vetämään Suomen lippu salkoon Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Äärimmäisen verkkaiseen tahtiin raahauduin lipun kanssa pihan keskelle oksennustani pidätellen.

Tämä toistui sekä aamulla että illalla. Siitä näystä olisi YLE:n uutiset saaneet hyvää materiaalia liittyen nuorten isänmaallisuuteen ja Suomen lipun kunnioittavaan kohteluun.

Valitettavasti emme koskaan ehtineet kavereiden kanssa raahata mäyräkoiria ja puutarhatuoleja opiston katolle, vaikka sitä useasti suunniteltiinkin. Soraharjun päällä sijaitsevan Ahjolan katolta kun oli äärimmäisen kauniit näkymät iltaisin sekä Pyhä- että Näsijärven suuntiin.

 

FFHolm tapaa erään neidin ensimmäisen kerran

Siviilipalveluksen loppuvaiheessa eräs neiti sitten ilmoitti, että hän olisi päivän verran Tampereella käymässä. En enää muista, mikä oli vierailun tarkoitus. Hän saattoi olla matkalla Seinäjoelle AMK:n pääsykokeisiin. Minulla ei ollut hänen puhelinnumeroaan. Olin ainoastaan ehtinyt lähettämään hänelle hätäisen sähköpostin, enkä ollut lainkaan varma, oliko hän päässyt sitä lukemaan ajoissa. Kuitenkin olin Ahjolan pihassa saksalaisessa sarkatakissani ja maihareissani odottamassa, kun hän saapui kaverinsa kanssa paikalle.

Hän oli pirteä ja kikattava nuori nainen, tuohon aikaan vasta 19-vuotias, kun itse olin 21. Hänellä oli pitkä vaalea liinatukka ja silmälasit, joiden takaa tuikkivat siniset silmät. Hän oli vähän tonttumaisen söpö ilmestys, ei mikään fiini kaupunkilaisneiti. Olin ehkä kevyesti miettinyt jotain romanttista ohjelmaa, mutta hänen kaverinsa oli väkisin ängennyt mukaan ja piti tunnelman asiallisen etäisenä. Juttelin hänen kanssa ehkä tunnin verran ja esittelin opiston paikat. Taisimme myös vaihtaa puhelinnumeroita, jonka johdosta aloin kesän mittaa saamaan häneltä humalaisia tekstiviestejä, milloin hän istui junassa ja milloin traktorin penkillä.

-FFHolm

Paluu ensirakkauden äärelle ja dieettivinkkejä

Keskustelin tässä taannoin hyvän ystäväni Hra Hukan kanssa parisuhdeasioista ja ihmisten rajoittuneista mielipiteistä. Helsingin Sanomat oli aiemmin uutisoinut, kuinka kaksi ihmistä löysivät toisensa uudelleen 25 vuoden jälkeen. Tästä syntyi kyseinen keskustelu:

FFHolm: Mun täytyy linkata sulle juttu
Hukka: Anna mennä!
FFHolm: http://www.hs.fi/elama/a1407295646332 kaksi ihmistä löysivät toisensä 20 vuoden jälkeen
FFHolm: lue ensimmäinen lukijakommentti
FFHolm: ”Minua ainakin inhottaisi tieto siitä, että toinen on viimeisten vuosikymmenten aikana harrastanut seksiä toisen kanssa. En ottaisi takaisin mitään teinirakkautta juuri sen takia. Sukupuolitaudit leviävät juuri tämän vuoksi.”
FFHolm: toi tyyppi ei voi seurustella kuin kakaroiden kanssa sitten
Hukka: Mieti miten rajoittunutta :O
FFHolm: toi on ehkä rajoittuneisuuden huippu
FFHolm: tai sitten sille on aina valehdeltu, kun se on kysynyt toisen entisistä
FFHolm: meillä kaikilla entisillä on sukupuolitauteja
Hukka: On, enää puuttuis, että se ei vois syödä mitään mikä on koskenu maahan jossain vaiheessa, ennen lautaselle päätymistä.
FFHolm: toi olisi aika rankkaa!
Hukka: Ois.
FFHolm: kaloja voi syödä, ehkä
FFHolm: lasketaanko veneen lattia maaksi?
FFHolm: musta lasketaan
Hukka: Sitten ei vois kalojakaan syödä.
FFHolm: ei ainakaan kaupasta ostettuja
Hukka: Sen pitäis itte kalastaa, muuten se kuolis nälkään, tai joutuis elämään valoravinnolla.
FFHolm: eläimiä ei voi syödä
FFHolm: linnutki käy yleensä maassa
FFHolm: paitsi pääskyset
FFHolm: tästä voisi tehdä tutkimuksen, mikä ei käy koskaan maassa
FFHolm: oksat ei osu maahan
FFHolm: eikä marjat!
Hukka: Musta kala on eläin, koska se ei kuulu kasvi-, tai sienikuntaan.
Hukka: Marjojakin siis voi syödä :O
Hukka: Entä merilevä? Japanissahan siitä tehdään kaikkea häröä mm. wasabia.
FFHolm: sitä voi syödä, jos ei ole rannalta kerätty
FFHolm: toisaalta oikea fundamentalisti ei söisi marjojakaan, koska se puska kasvaa maassa
Hukka: Mietin kans tota, mut ite marjat ei oo koskenu maahan.
FFHolm: pitäisi kasvattaa marjapuskat ruukussa ja roikottaa ne vaikka puusta
FFHolm: just in case
Hukka: Mut eiks sinne ruukkuun silti lätkitä multaa (maata)?
Hukka: Mut fiksuinta tosiaan ois heittää keräysastiat puskan alle, että marjat putoaa astioihin, ei maahan.
FFHolm: mietin myös
FFHolm: mutta astia on maassa. jos ruokapakkaus tippuu kaupassa maahan niin voiks syödä enää?
FFHolm: musta ei
Hukka: Puskan alle voi laittaa matalia pöytiä!
Hukka: Niille kulhot.
FFHolm: nyt on parempi
FFHolm: voisiko vielä laittaa kuulalaakerit kulhon ja pöydän väliin niin kosketuspinta-ala olisi minimaalinen
FFHolm: koita kasvattaa eläimiä siinä kulhossa
Hukka: Toki! Tuohan on nerokasta!
Hukka: Pieniä eläimiä voiski kasvattaa.
FFHolm: loistava keskustelu
Hukka: Ja heinäsirkat on kuulemma friteerattuna hyviä.
FFHolm: ne pomppii kulhosta pois
Hukka: Kulhon voi laittaa terraarioon.

 

leike

FFHolm toivottaa onnellista ja lätinän täytteistä elämää Johannalle ja Lasselle, mikäli heidän yhteinen matkansa jatkuu vielä. Älköötte koskaan saako osaksenne juhannuspsykooseja. FFHolm jatkaa iltaansa tämän hetkisen rakkautensa eli skotlantilaisen savuisen single maltin kanssa muistellen aina parhaan kykynsä mukaan omaa ensirakkauttaan.

-FFHolm