Sivari-FFHolmin muistelmat, Osa 2.

En ollut koskaan vaivannut mieltäni hänen tapaamisella oikeasti. Minulla olin muutenkin paljon nettituttuja, joten oli asennoitunut, etten koskaan välttämättä tapaisi häntä eikä siihen ollut tarvettakaan. Kaipa olin turtunut ajatukseen, ettei elämällä olisi minua varten mitään suurempaa.

 FFHolm Lapinjärven sivarikeskuksessa

Keväällä 2008 viimeistelin ensimmäisen vuoteni TAMK:ssa ja varasin kesäksi lomapaikan Lapinjärven siviilipalveluskeskuksesta. En tuntenut minkäänlaisia omantunnontuskia tästä intin väistämisestä, enemmänkin asepalvelus tuntui liian normaalilta vaihtoehdolta minulle. Toisaalta ajattelin myös, että tuskin sodannähneetkään toivoisivat jälkipolvien joutuvan sotaan vain, koska se nyt on niin miehekästä.

Siviilipalveluksen ’alkukoulutus’ kesti Lapinjärvellä neljä arkiviikkoa. Homma oli kyllä aikamoista sluibailua, koska minun ei tarvinnut siellä olla yhtäkään täyttä viikkoa. Jokainen päivä koostui kurssiohjelmasta, jolloin käytännössä istuskeltiin ja katseltiin kalvosulkeisia. Osa porukasta taas nukkui krapulaansa ohitse salin perällä. Ihan höpöähän se oli, mutta täytyy sanoa, että en ole missään koskaan saanut niin hyvää ruokaa kuin Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. Päivän aikana syötiin neljästi, juustoja, leikkeleitä ja vihanneksia oli leivän päälle jos jonkinlaista sorttia ja jälkiruoaksi saatiin jäätelöä tai jotain muuta neitimäisen makeaa.

Eräänä päivänä norkoilin Lapinjärven huoltoaseman pihalla. Istuskelin reunakiven päällä, kun olin tarkastanut Lapinjärven nähtävyydet hyvin nopeassa ajassa. Huoltoasema toimi samalla Matkahuollon bussipysäkkinä, missä sillä hetkellä sattui odottamaan hyvin kaunis punatukkainen tyttö. Noteerasin tytön ja hätistelin asian kaihoisasti pois mielestäni. Punatukkaiset naiset olivat jo tuolloin heikko kohta sydämessäni. Seuraavana päivänä sivarikeskuksen kalvosulkeisissa sitten luennoitsija kysyi, että oltiinko jo tutustuttu kuntaan. Sitten hän sanoi minulle, että ”sinä olet ainakin, mä näin sut huoltsilla eilen tuijottamassa kaunista naista, se on mun tytär”.

Lapinjärven sivariperinteeseen kuului myös itse Lapinjärven kiertäminen jalkaisin. Palkkioksi tästä sai hienon hologrammilla varustetun hippipinssin. En muista, kuinka onnistuin kyseisen aktiviteetinkin sluibaamaan, mutta pinssi on silti muistona tuosta suorittamattomasta ulkoilusta. Muita luentojen aiheita olivat tietokilpailut, joissa oli tarkoituksena tunnistaa mielenterveyshoitaja Staffanin soittamia pianosävelmiä.

Iltaisin urheat sivarit kävivät paikallisessa Lapinjärven Hotelli Hanhessa, joka tunnettiin vanhana bordellina. Bordellitoiminnan loppuessa hotellin sängyt myytiin sivarikeskukselle.

Ihana ajatus nukkua noilla pedeillä viikot. Hanhessa alkoi kello kymmenen jälkeen joka ilta Happy Hour ja keskiviikkoisin vietettiin sivarikaraokea. Huumeitakin siellä tarjottiin, mutta itse en ole pilviveikko ollut koskaan.

Kerran istuimme huoneporukalla hotellin baarissa, kun paikalle saapui kaksi melko halvan oloista lapinjärveläisneitiä. Hehkeydessä oli suuresti toivomisen varaa. Heillä oli ilmeisesti tapana käydä kiksauttelemassa sivareita, kun muutakaan tekemistä pikkukunnassa ei ollut. Huonekaverini alkoi juttelemaan näille muijille ja pian he päättivätkin lähteä yhdessä Kouvolaan jatkoille.

Naiset huusivan myös minun suuntaani, että ”lähde mukaan”,  jolloin huonekaveri ilmeili äänettömästi naamallansa, että ”nämä ovat minun, älä saatanassa tule”.

Ei pelkoa, sillä omanarvon- ja ylpeyden tuntoni eivät olisi koskaan antaneet myöten tuossa tilanteessa. Jännä juttu, että monilla nuorilla miehillä alkoivat kullit syyhyämään jo neljän päivän sivaroinnin jälkeen. Kerrottiin tarinoita, että silloin tällöin sivarit rehasivat myös naisia tuonne miehisyyden tyyssijaan. Jotkut sankarit onnistuivat viettämään yönsä kahden naisen kanssa ahtautuneina kerrossängyn samaan vuoteeseen.

Kun sivarikoulutus oli ohi ja koitti viimeinen aamu lähteä takaisin kotiin saimme iloksemme todeta, että viereisen huoneen kaveri oli kännipäissään onnistunut oksentamaan koko WC:n varsin karkeaan kuntoon. Harmin tuotti sellainen fakta, että keskuksesta ei saanut lähteä ennen kuin jokainen huone oli hoitanut omat vastuualueensa kuntoon. Eli tässä tapauksessa minun huoneen vastuulla oli WC. Nopean CSI-mäisen tarkastelun jälkeen totesin, että kaveri oli alkanut oksentaa ollessaan pisuaarin äärellä. Tästä hän oli jatkanut matkaansa – yhä oksentaen – koppiin ja pytylle. Koko viiden metrin pituinen matka pisuaarilta koppiin oli koristeltu oksennusvanoilla ja käden jäljillä seiniä myöten. Vitutti.

sivari

 Itteensä tyytyväinen sivari.

 

FFHolm sivarissa Ahjolan kansalaisopistossa

Sivarikoulutuksen jälkeen siirryin varsinaiseen vuoden palvelukseen Tampereen Ahjolaan kansalaisopiston iltavahtimestariksi. Tästä hommasta irtosi rahaa n. 500-800 € kuussa kasvaen loppua kohti. Toimenkuvaan kuului käytännössä ulko-oven sulkeminen joka päivä klo 21:30. Lukuunottamatta satunnaisia pikkuhommia sain viettää aikaani  parhaaksi katsomallani tavalla.

Kun puhutaan sivareiden sluibailusta, niin en voi kyllä väittää vastaan.

Toisinaan tein jotain kehittävää, kuten rakensin soittimia opiston puutyöpajassa tai rimputtelin treenikämpän puolella. Viikonloput olivat täysin pystyynkuolleita, koska hiljaisessa talossa ei aina ollut välttämättä ketään minun lisäkseni. Työn tuoksinassa tuli hiottua musiikkia viikosta toiseen träkkerisoftan kanssa ja pelattua useita ysärin PC-pelejä läpi (Tyrian, Fallout 1, Settlers 2). Ihmettelen edelleenkin, kuinka joskus pystyin saapumaan töihin klo 15:30, avaamaan tietokoneen ja selaamaan Naurunappulaa 21:30 asti. Välillä jopa myöhästyin bussista sen takia…

Tuolloin sävelsin mm. tämän sodanvastaisen instrumentaalin:

Wandering Devastated Woods.mp3

Kerran kuitenkin sitten kävi niin, että nuorisotoimen johtaja pyysi minua roudaamaan hänen kanssaan soittokamppeita opistolta Tampere-talolle. Pahaksi onnekseni olin juuri aloittanut lounaan valmistuksen, minkä takia jouduin vastaamaan hänelle, että ”minulla on nyt ranskalaiset ja kalapuikot uunissa, voidaanko odottaa”. Johtaja oli ihan ok sivarinsa sluibailun kanssa ja antoi minun ruokailla loppuun. Eihän siitä tullut kuin tunnin viivästys.

Opistolla järjestettiin soittokursseja sekä aikuisille että nuorille. Kitaran ja basson soittoa siellä opetti muuan Hra Torvinen, joka oli usein sairaana. Minut laitettiin sitten muutaman kerran tuuraamaan näitä hänen nuorisokurssejaan. Bassoryhmän lapsiin en onnistunut saamaan minkäänlaista kontaktia. Vietimme todella ankeat kolme varttia tilaisuudessa, joka muistutti elokuvaa Maissilapset. Sen sijaan kitararyhmän kanssa sujui hieman paremmin, kun harjoittelimme Barathrumin ”Last Day In Heavenin” riffejä. Näiden tapausten jälkeen minua ei enää koskaan pyydetty tuuraamaan soitonopettajia.

Hra Torvinen taas oli täysin perverssi mies. Eräänä päivänä hän vain saapui iltavaksin huoneeseen ja kysyi minulta ja nuorisotoimen neideiltä:

”Onko teillä koskaan todettu sukupuolitautia?”

Vastausta odottamatta Hra Torvinen alkoi kertoa tarinaansa jostain pokaamastaan baarimuijasta. He olivat kuulema päätyneet naisen asunnolle, jossa he harrastivat yhden kondomin koitusta koko yön. Eli paljaallahan siinä sitten päädyttiin lopulta vetelemään. Aamulla Hra Torvinen oli herännyt kolinaan, kun naisen tytär teki lähtöä kouluun. Perverssin Hra Torvisen sieluakin kuristi silloin lapsen puolesta. Myöhemmin nainen oli ilmoittanut Hra Torviselle, että kannattaa käydä testauttamassa killuttimensa. Nainen, kun oli itse saanut aiemmin taudin jos toisenkin sattumoisin Hra Torvisen hyvältä ystävältä, jolla oli jo koko sarja.

Ahjolaan liittyy paljon yksittäisiä muistoja ystävien kanssa. Usein aloitimme viikoittaisen baarikierroksemme opiston treenikämpältä, jossa käytiin läpi viimeisimmät miksaukset ja availtiin ensimmäiset juomat. Minulla oli tapana käydä viereisellä R-kioskilla ostamassa sixpäkki jo työpäivän aikana.

Opiston ohessa toimineen päiväkodin jääkaapissa alkoholijuomat pysyivät kivasti kylminä iltaan asti.

Eräänä baari-iltana ystäväni oli epätavallisen alakuloinen. En tiedä, mikä häntä vaivasi, mutta epäilin kaukosuhteen tuomaa rasitusta. Piristääkseni häntä menimme sitten suoraan baarista kansalaisopiston treenikämpälle rässimään rumpuja. Yllättäen siitä ei tullut koskaan mitään sanomista, vaikka aivan treenikämpän ikkunan takana sijaitsi lähin asuintalo. Asukkailla oli harvinaisen pitkä pinna.

Itsenäisyyspäivän aattona 2008 olimme jälleen Tampereen Hellässä (baarissa), vaikka minulla oli seuraava päivä kiinni töissä. Tämän vuoksi päätin fiksuna miehenä siis ottaa rauhallisesti juomien kanssa ja joinkin vain kolme Strongbowia. Tätä tosin kukaan ei uskonut, sillä kotiin päästyäni istuin koko yön sohvalla kaksinkerroin oksentaen. Ilmeisesti Hellän loppuaikoina siellä ei kukaan enää käynyt keskellä vikkoa, eikä kukaan toisaalta vaivautunut edes pesemään hanojen letkujakaan. Itsenäisyyspäivälle oli siis luvassa mukava vatsatauti. En olisi päässyt aamulla töihin lainkaan ellen olisi saanut kyytiä sinne. Varustin itseni tyynyllä ja makasin lähes koko päivän opiston sohvalla. En edes jaksanut kommentoida huonoa vointiani mitenkään, kun paikalle saapui yllättäen nuorisotoimen naisia omissa asioissaan. Sivarilurjus vaan retkotti sohvalla.

Muistan kuinka minua oli käsketty vetämään Suomen lippu salkoon Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Äärimmäisen verkkaiseen tahtiin raahauduin lipun kanssa pihan keskelle oksennustani pidätellen.

Tämä toistui sekä aamulla että illalla. Siitä näystä olisi YLE:n uutiset saaneet hyvää materiaalia liittyen nuorten isänmaallisuuteen ja Suomen lipun kunnioittavaan kohteluun.

Valitettavasti emme koskaan ehtineet kavereiden kanssa raahata mäyräkoiria ja puutarhatuoleja opiston katolle, vaikka sitä useasti suunniteltiinkin. Soraharjun päällä sijaitsevan Ahjolan katolta kun oli äärimmäisen kauniit näkymät iltaisin sekä Pyhä- että Näsijärven suuntiin.

 

FFHolm tapaa erään neidin ensimmäisen kerran

Siviilipalveluksen loppuvaiheessa eräs neiti sitten ilmoitti, että hän olisi päivän verran Tampereella käymässä. En enää muista, mikä oli vierailun tarkoitus. Hän saattoi olla matkalla Seinäjoelle AMK:n pääsykokeisiin. Minulla ei ollut hänen puhelinnumeroaan. Olin ainoastaan ehtinyt lähettämään hänelle hätäisen sähköpostin, enkä ollut lainkaan varma, oliko hän päässyt sitä lukemaan ajoissa. Kuitenkin olin Ahjolan pihassa saksalaisessa sarkatakissani ja maihareissani odottamassa, kun hän saapui kaverinsa kanssa paikalle.

Hän oli pirteä ja kikattava nuori nainen, tuohon aikaan vasta 19-vuotias, kun itse olin 21. Hänellä oli pitkä vaalea liinatukka ja silmälasit, joiden takaa tuikkivat siniset silmät. Hän oli vähän tonttumaisen söpö ilmestys, ei mikään fiini kaupunkilaisneiti. Olin ehkä kevyesti miettinyt jotain romanttista ohjelmaa, mutta hänen kaverinsa oli väkisin ängennyt mukaan ja piti tunnelman asiallisen etäisenä. Juttelin hänen kanssa ehkä tunnin verran ja esittelin opiston paikat. Taisimme myös vaihtaa puhelinnumeroita, jonka johdosta aloin kesän mittaa saamaan häneltä humalaisia tekstiviestejä, milloin hän istui junassa ja milloin traktorin penkillä.

-FFHolm

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Sivari-FFHolmin muistelmat, Osa 2.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s