Peter North kertoo juhannuksesta ja elämästä selviämisestä

Tällä kertaa eetteriin astuu Peter North mukanaan täysi säkillinen tiedonsiemeniä, joita hän aikoo kylvää vaivalla kyntämiinsä peltoihin. Nyt annan äänen itselleen Peterille:

Kun Tahvo antaa periksi punatukkaisen tytön suhteen, on tästä maailmasta kaikki toivo menetetty.

-SETÄ

Näin voidaan tiivistää osaltani eräs jokusen vuoden takainen juhannus. Sen lisäksi että Hukka juotti poissaollessani ja mitään kysymättä viinani majapaikassamme vierailleille henkilöille ja tuli tuomaan yöllä (tai päivällä, kuka näiden eroa edes kaikessa villissä juhannushuumassa tunnistaa) lämpöä minulle painamalla luisevan ruumiinsa kiinni omaani, kenties hakien miehisestä, testosteronia kumpuavasta rasvakerroksestani itselleen jotain elämää suurempaa, kyseinen usean päivän jälkeen raskaaksi käynyt tanssireissu säilynee muistoissani yhtenä harvoista tilaisuuksista joissa harrastin pernteistä piiritanssia erään suomalaisen esiintyjän tahtiin herran J kanssa.

Keskellä kylmintä ja pimeintä kaamosta pohjoisella pallonpuoliskolla on paras hetki muistella niitä valoisimpia (ja silti kylmiä kts. ”juhannus”) aikoja menneiltä vuosilta, jottei isoisän perintöhaulikko näyttäisi liikaa ystävältä.

Kun ensin saavuin alueelle, oli tavoitteenani löytää Hukka ja hänen seurueensa suuresta väkijoukosta, joka oli ilmaantunut luonnonkauniin järven rantaan keskelle metsää, viettämään juhannusta rakkauden- ja viinanhuuruisissa tunnelmissa. Kumpi näistä sitten on se pahempi päihde ja suurempi paha ihmiselle pitkällä kantamalla, palataan siihen kohta. Mahdollisesti.

Saavuttuani pelipaikalle huomasin, ettei mennyt aikaakaan, kun telttani oli jo pystyssä, ei ihme sinällään, sillä meillä oli samassa läheisyydessä kulkuvälineessään majoittuneen Tahvon lisäksi huomattava määrä lajimme naaraita, ja luonnollisesti kaltaiseni kiistattoman alfauroksen täytyi vakuuttaa naiset kilpailukyvystäni lähistön muita miehiä vastaan. Kerrottakoon heti alkuun silti, että tällä(kään) kertaa en vähäisiksi jääneistä yrityksistäni huolimatta löytänyt itseäni rintavampaa/reikäisempää seuraa tilanteesta, jossa viina on virrannut vaikkakin pääsin yllättävään intiimiin kosketukseen erään seurueeseen kuuluneen kanssa.

sepe.jpg

Näen itseni sosiaalisesti jokseenkin taitavana henkilönä, mutten ole ikinä käsittänyt, miten ja ylipäätään miksi lähestyä heikentyneessä tilassa olevia vastakkaisen sukupuolen edustajia pariutumismielessä. Se henkilö, jonka arviointikyky ja oma minuus on vesittynyt ja hukkunut kuningas alkoholin (kaikki kunnia kuninkaalle!) voimasta, ei omaan päähäni ole sopiva kokelas edes olemassaololle; tämä selittänee osin oman ajoittaisen runsaan holin nauttimiseni. Miten useat sukupuolitaudit on kyseisissä tanhuissa vaihdettukaan ja miten monet parisuhteet rikottu. Toki tämäkin kertonee nk. rakkauden vahvuudesta. Kuten Hukka on asian blogissa jossain muodossa aiemmin esittänyt, kyseessä on kemiallinen reaktio aivoissa, joka sekoittaa kaiken logiikan ja antaa vallan primitiivisille haluille, jotka puolestaan antavat naisille omalta osaltaan pahimpien oireiden hellitettyä (olettaen että he ovat kykeneviä kyseiseen tunteeseen) mahdollisuuden hyödyntää ns. pidättäytymistekniikkaa saadakseen haluamansa – ajaen tällä heikommat miehet tekemään täysin sekopäisiä asioita. Kehotan kaikkia toistaiseksi elämänhalunsa ja täyspäisyytensä säilyttäneitä pysymään kaukana kyseisestä huumeesta.

Tämän herran vuoden 2017 vaihtuessa tein lupauksen itselleni olla tekemättä lupauksia. Kuten olettaa saattaa, lupaus ei tule pitämään. Saimme sentään FFHolmin kanssa aikaiseksi psykoiskelmää humpan muodossa. Maininnan arvoista on myös, että kappale on muutamassa päivässä saavuttanut YouTube-kanavallaan verrattain paljon katselukertoja, lienee hitti tulossa. Rovaniemi on helvetin kylmä, mutta naisesi on vielä kylmempi. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja opettakaa heitä olemaan välittämättä mistään.

Tahvo nautti monenlaisia päihteitä ja useasti ehti sammua ennenkuin ehdin häntä nähdä leirissämme. Kaikki hetket hänen kanssaan olivat verbaalisesti puhdasta kultaa. Tahvo ei päässyt millään yli seurueemme punatukkaisesta naisesta ja muistutti jatkuvasti, miten kaunis tämä on. Itse antaisin perinteisellä asteikolla naiselle kolme viidestä (toim. huom. tulosta FFHolmin sekä perttuK:n kokoama asteikko seinällesi). Tahvo oli usein kyseenalaisessa tilassa ajoneuvossaan ja kerran sen ulkopuolella tiedottomalta vaikuttaen. Itse jäin ihmettelemään, että vaikka Tahvo oli kokenut kovia elämässään, tuliko hänen ratkaisunsa sijoittaa huomattava summa rahaa kesätapahtumaan ja olla suurin osa täysin poissa tästä maailmasta tai sammuneena itselleen mielekkääksi. Ainakin siihen asti kun tajusin, että kyseinen toimintatapa on käytössä valtaosalla suomalaisista lähes missä vain tilanteessa työtä lukuunottamatta. Alkoholi, tuo kaiken kevyeksi ja hauskaksi muuttava ihmejuoma, tulkoot sinusta myös vuoden 2017 hittituote. Kaikkien suomalaisten maksojen sekä sydän- ja verisuonisairauksien puolesta haluan sanoa: Kiitos että olet olemassa.

sepe2

Päihteiden kohtuukäyttö kuuluu oleellisesti Suomen kesään.

Tarinani on harhaillut monen pisteen ja universumin totuuksien kautta kohti loppuaan. Ja hän näki että se on hyvä (huono). Tämä lyhyt tarina on 100% tosi hänen mielessään, joka sen niin tahtoo uskoa.

Unohtakaa rakkaus ja riippuvaisuus. Ottakaa vastaan rappio ja kaaos, juhlistakaa elämäänne kuolettamalla sisimpänne ja tunteenne sillä vain niin voitte löytää todellisen onnen.

Monesti mainituista, perinteeksi muodostuneista keskikesän karkeloista on vuosien varrelta jäänyt itselleni useita lämpimiä ja ainakin saman verran kylmiä muistoja. Pelastin banjoa munasillaan soittaneen kilttimiehen henkiparan hänen sammuttuaan leirinuotiolle rakeiden sataessa. Kenttäsuihkuni on edelleen useasti aiemmin esiintulleen seurueen edustajalla Turussa, sydämeni sysijäässä järvessä ja mieleni jo tulevan illan viskilasillisessa. Miten muutenkaan itseään pääsee pakoon kuin toteuttamalla alkoholismia tai täydellistä absolutismia, vegaaniutta ja selibaattia? Minä tykkään saunasta, lihasta ja oluesta, saatan joskus jopa saada siivun naista ja haista hielle ja paskalle niinkuin miehen kuuluu. Minä olen Peter North.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s