FFHolmin kadonneet vuodet perttuk:n mukaan: 2009

Eikä aika milloinkaan palaa takaisin.

–Marcus Aurelius

Tämän blogin pitäisi kertoa olennaiset asiat henkisestä kasvusta, mutta FFHolm on silti päättänyt unohtaa kokemuksen, joka teki hänestä kärsivällisen kuin pyhimyksen. Viittaan tietenkin hänen kesälomamatkaansa Euroopan raiskauspääkaupunkiin, jossa minä, perttuk, itse olin kesäduunissa. FFHolmilla oli mukanaan pari sympaattista kaveria. Sympaattista.

Epäinhimillisissä oloissa

Nuoret ihmiset osaavat venyttää penniä maksimoidakseen Alkon ostoksiin jäävät rahat. Niin FFHolm kavereineen matkusti päivälaivalla kansipaikalla. Ole iloinen, jos et tiedä, millaista se on.

Kuten tiedämme, ruoka on laivalla kiskurihintaista. Säästäväinen porukka säästi syömisessä ja kiristi vyötä! Kun laiva oli maissa ja kohtasin FFHolmin terminaalilla, hän oli tyrmistynyt, etten ollut automaattisesti tajunnut tuoda hänelle kebab-annosta nautittavaksi. Etsimme turhaan kebabbilaa Slussenilta. Lopulta paistoin kavereilleni kämpilläni pakastepyttipannua, samaa ruokaa, joka loppukesään mennessä oli aiheuttava minulle sairaalahoitoa vaativan akuutin vatsan. Jos tunnet FFHolmin, arvaat, mitä mieltä hän oli ruokatarjoilusta.

Jaoin entuudestaan tuntemattoman Mikon kanssa vuokrakämpän Sundbybergissä kerrostalon 6:nnessa kerroksessa. (Siellä tapettiin äskettäin kaksi ihmistä. Siis kaupunginosassa, ei asunnossa.) Asunto oli 1 h + k + et + kph, neliöitä kuitenkin kohtuu paljon. Majoitimme vieraista yhden makuuhuoneen lattialle ja kaksi viehättävälle parvekkeelle. FFHolm ei kuulemma nukkunut viikonlopun aikana laisinkaan. Kesäyön valoisuus hankaloittaa toki nukkumista sinänsäkin, mutta lisävaikeutena oli melu. Tiedän, mitä ajattelet: ihmisten hälinää, autoja, sireenejä. Ei, kaupungin melusta ei ollut kyse. Lokit tepastelivat kattopeltien reunoilla ja kirkuivat täyttä kurkkua illasta aamuun.

Paluumatka laivan kansipaikalla ei tietenkään ollut sen mielenkiintoisempi kuin menomatkakaan. FFHolm oli kuitenkin elossa – kovien kokemusten karaisemana.

FFHolm lensi pesästä

FFHolmin tekniikan opinnot ja minun akateemiset opintoni jatkuivat. Rupesimme kämppiksiksi. FFHolmin henkinen koti oli kuitenkin edelleen äitylin luona, jolle hän vielä pitkään vei kunnioittavasti likapyykkinsä pestäväksi. Nyt puhutaan siis kirjaimellisista eikä kuvaannollisista likapyykeistä, sillä tässä historian hetkessä FFHolm oli vielä viaton, maailmaa syleilevä nuorukainen ilman katkeruuksia ja ristiriitoja.

Ovi

Kuvaan liittyy FFHolmin muisto! Se on samalla perttuk:n omakin muisto! Perttuk:n huone oli jaetun kaksion olohuone, jonka oviaukosta puuttui ovi. Vintiltä kuitenkin löytyi juuri sopiva, ilmeisesti edellisten asukkaiden sinne viemä. Perttuk asensi sen insinööriopiskelija FFHolmin avulla, ja tässä oli lopputulos. FFHolm osasi kertoa, että työn suorittajaa (FFHolm) ei voi syyttää mistään, vaan lopputulos oli työnjohdon (perttuk) virheen syytä.

Elämäni G-Man – krapula – vilahti taasen kertaalleen pian muuttomme jälkeen, kun minun piti hauskuuttaa uusia fukseja. Drinksut olivat välttämättömiä kielenkantojeni kirvoittamiseen. Eräät fuksityttö ja fuksipoika olivat tutustumassa toisiinsa Emma-yökerhon penkillä. Olin tuossa hetkessä siinä alkoholin kapeassa terapeuttisessa leveydessä, että olin puhelias ja täysin itsekritiikitön sanomiani asioita kohtaan, joten istahdin heidän viereensä läppää heittelemään. (En tietenkään muista, mitä läppää.) Fuksit liukenivat melko pian. Jos he aikoivat harjoittaa haureutta, toivottavasti onnistuin pilaamaan sen heiltä!

Kyllä, tämä juttu liittyy edelleen FFHolmiin. Eräs kurssitoverini nimittäin huomautti, että saattaisin tarvita taksikyytiä kotiin jos tilani sumenisi edelleen sitä tahtia mitä siihen mennessä. En kuitenkaan tuossa mielentilassani kyennyt muistamaan osoitettani. Niinpä laitoin FFHolmille keskellä yötä tekstiviestiä, jossa kysyin osoitettamme. En tullut ajatelleeksi asiaa, jonka FFHolm seuraavana päivänä kertoi: että hän sai pelätä, oliko joku varastanut kännykkäni ja avaimeni ja aikeissa tulla keskellä yötä ryöstöretkelle kämppääni. Hups.

Alkuyön vietin kylpyhuoneemme lattialla alasti oksennellen. Tämä kuulemma järkytti FFHolmia, joka ajatteli: tämmöistäkö perttuk:n kämppiksenä on? Itse asiassa päiväkirjani kiteyttää FFHolmin fiilikset:

Hän oli nyrpeä seuraavana päivänä.

Hei, onnistuin löytämään historiallista dokumentaatiota Messenger-keskustelun muodossa!:

10.9.2009 20:01:22 vosu Bart mites muute sun hupituutori toimet on alkanu?
10.9.2009 20:01:39 Bart vosu eli lääkisläisten kanssa olin liikkeellä, vein fukseja tutustuun kapakoihin
10.9.2009 20:02:08 Bart vosu mentiin passioniin*, alepupiin*, o’connelsiin, kotibaariin ja sit emmaan
10.9.2009 20:02:17 Bart vosu tähdellä merkityt oli mulle uusia paikkoja
10.9.2009 20:02:23 vosu Bart eli ilmeisesti hyvin on alkanu 😀
10.9.2009 20:02:37 vosu Bart se kulma alepupiko?
10.9.2009 20:02:44 Bart vosu joo
10.9.2009 20:02:46 Bart vosu no suoraan sanoen oon ollut ihan tuppisuuna kaikissa niissä tapahtumissa,
10.9.2009 20:03:01 Bart vosu oon antanut itestänio varmaan iha hölmön kiuva
10.9.2009 20:03:04 Bart vosu *kuvan
10.9.2009 20:03:27 Bart vosu sitten kotibaarin kohdalla oli promillet noussu niin että tulin tosi puheliaalle päälle
10.9.2009 20:03:55 vosu Bart 😀
10.9.2009 20:03:55 vosu Bart no mut hei
10.9.2009 20:03:57 vosu Bart parempi myöhää ku ei millokaa
10.9.2009 20:04:02 Bart vosu juttelin yhdelle fuksitytölle ja sitten kaikille mahdollisille emmass,a mutta mahdoin olla tosi rasittava ja puhua pelkkää paskaa 😀
10.9.2009 20:04:18 vosu Bart 😀 kaikki siinä vaiheessa puhuu pelkkää paskaa
10.9.2009 20:05:20 Bart vosu mutta tosiaan kämppis-[FFHolm] oli vähän vihanen, kun tultuani kotiin yrjösin jonkun tunnin eikä se päässy vessaan 🙂 ja sitten se ei voinu nukkuu kunnolla, ja aamulla sen ruokahalu meni aamupalalla kun yrjösin taas. no ei tää nyt mikään naurun asia oik. ookaa 😦
10.9.2009 20:05:54 vosu Bart 😀 haha
10.9.2009 20:05:56 vosu Bart toi on sitä opiskelijaelämää
10.9.2009 20:06:04 vosu Bart ehkä [FFHolmin] ei olis kannattanu muuttaa kimppaa^^
10.9.2009 20:06:14 Bart vosu no, lupasin sille että tää ei toistu
10.9.2009 20:06:15 vosu Bart en muuten tienny et oot ottamas kämppistä !
10.9.2009 20:06:27 Bart vosu piti ottaa, että rahat riittää
10.9.2009 20:07:00 vosu Bart no sit!

FFHolm esiintyi noihin aikoihin aina tunnusomaisessa päähineessä, joka sai upeassa Ruma-kapakassa asioineen tuntemattoman pojan kuvittelemaan hänen ammatikseen junankuljettajan. Tämä myös kertoi, että meissä kolmessa (Ronald McMagickSS aina mukana!) on ”rantaleijona-ainesta” sekä vannotti meitä lähtemään ”huomenna Miami Beachille”. Hemmolla oli meille asiaa usean minuutin ajan, mikä selittyy sillä, että hänellä on täytynyt olla sama humalan vaihe päällä kuin minulla 3½ viikkoa aiemmin fuksien baarikierroksella. Tämä ei toisaalta ollut ainut kerta, kun FFHolm on osoittanut supervoimansa: epämääräisiin friikkeihin kohdistamansa magneettisen vetovoiman.

Ruma ei todellakaan ollut FFHolmin kantapaikka noina aikoina. Sittemmin terveystarkastajat määräsivät koko 21-kerroksisen talon purettavaksi, koska Rumasta oli levinnyt aikamoiset biovaaralliset saasteet koko taloon. Ehkä tiedätkin Ruman saniteettijärjestelyt: WC-pönttöön ei tarvinnut osua, mutta oli suotavaa, että asiakas kuitenkin kusi ovelta vessan kynnyksen yli eikä ravintolan puolelle.

Henkilö, jonka mainitsemisessa on pidettävä kieli keskellä suuta

Lokakuussa 2009 henkilö, tai neiti Total Destruction, piti FFHolmia suuressa jännityksessä sikäli, tulisiko käymään. Itseäni jännitti ehkä enemmän, koska en ollut ikinä tavannut häntä ja uusien ihmisten tapaaminen on minulle kova paikka. No, viime hetkellä eräänä lokakuisena perjantaina hän sitten ilmoitti tulostaan. FFHolm vei neidin O’Connel’siin, jonka vessassa olin muutamaa viikkoa aikaisemmin ripuloinut pahanpäiväisesti, sen edellä mainitun akuutin vatsani jälkimaininkeja. (Joudun kertomaan likaisia yksityiskohtia itsestäni, koska toisten likaiset yksityiskohdat sensuroitaisiin.) Henkilö vietti viikonlopun FFHolmin seurassa. Heillä oli hirveän kiva viikonloppu.

Kuvailen nyt henkilöä omasta näkökulmastani sen minimimäärän kuin on absoluuttisesti tarpeen, ja yritän tehdä sen muistaen ensivaikutelmaani. Hän oli ystävällinen. Hän oli luomu. Hän oli kiltti maalaistyttö, joka hymyili paljon. Vaikutti pärjäävältä(/mmältä kuin oikeasti olikaan). Ivaa tai ylimielisyyttä ei hänen katseessaan koskaan ollut. Toki hän nauroi räkäisesti nähdessään ovenasennusurakkamme lopputuloksen. Ei, ei se ollut räkäinen nauru, vaan sympaattinen persoonallinen kikatus.

Marraskuussa Ronald McMagickSS tuli minun ja FFHolmin luo, maistelimme erilaisia juomia ja jossain vaiheessa halusin katsella yhdessä videoita netistä, mutta he eivät innostuneet. Yön mittaan desibelitasot pienessä keittiössämme nousivat, hirveän hauskoja juttuja meillä oli, joista ei ole jälkikäteen mitään mielikuvaa. Ronaldilla oli sinä yönä itseaiheutettu oksennustauti. Jälkikäteen ajatellen olisi meitä hävettänyt rymyämisemme, mutta onneksi joku samassa rapussa asuva asukas oli laittanut ilmoitustaululle pahoitteluviestin, että heillä on tuparit joista saattaa tulla melua. Häätö ei siis tullut sillä kertaa meille.

Neiti Total Destruction oli yhtäkkiä todella paljon läsnä sekä fyysisesti että FFHolmin ajatuksissa. FFHolm teki hänelle jo sähkökannelta. Kävimme joskus kolmisin lähikapakassa. FFHolmin mieleen on sieltä jäänyt biljardinpeluun taisteluhuutoni.

–perttuk

Mainokset

Sivari-FFHolmin muistelmat, Osa 2.

En ollut koskaan vaivannut mieltäni hänen tapaamisella oikeasti. Minulla olin muutenkin paljon nettituttuja, joten oli asennoitunut, etten koskaan välttämättä tapaisi häntä eikä siihen ollut tarvettakaan. Kaipa olin turtunut ajatukseen, ettei elämällä olisi minua varten mitään suurempaa.

 FFHolm Lapinjärven sivarikeskuksessa

Keväällä 2008 viimeistelin ensimmäisen vuoteni TAMK:ssa ja varasin kesäksi lomapaikan Lapinjärven siviilipalveluskeskuksesta. En tuntenut minkäänlaisia omantunnontuskia tästä intin väistämisestä, enemmänkin asepalvelus tuntui liian normaalilta vaihtoehdolta minulle. Toisaalta ajattelin myös, että tuskin sodannähneetkään toivoisivat jälkipolvien joutuvan sotaan vain, koska se nyt on niin miehekästä.

Siviilipalveluksen ’alkukoulutus’ kesti Lapinjärvellä neljä arkiviikkoa. Homma oli kyllä aikamoista sluibailua, koska minun ei tarvinnut siellä olla yhtäkään täyttä viikkoa. Jokainen päivä koostui kurssiohjelmasta, jolloin käytännössä istuskeltiin ja katseltiin kalvosulkeisia. Osa porukasta taas nukkui krapulaansa ohitse salin perällä. Ihan höpöähän se oli, mutta täytyy sanoa, että en ole missään koskaan saanut niin hyvää ruokaa kuin Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. Päivän aikana syötiin neljästi, juustoja, leikkeleitä ja vihanneksia oli leivän päälle jos jonkinlaista sorttia ja jälkiruoaksi saatiin jäätelöä tai jotain muuta neitimäisen makeaa.

Eräänä päivänä norkoilin Lapinjärven huoltoaseman pihalla. Istuskelin reunakiven päällä, kun olin tarkastanut Lapinjärven nähtävyydet hyvin nopeassa ajassa. Huoltoasema toimi samalla Matkahuollon bussipysäkkinä, missä sillä hetkellä sattui odottamaan hyvin kaunis punatukkainen tyttö. Noteerasin tytön ja hätistelin asian kaihoisasti pois mielestäni. Punatukkaiset naiset olivat jo tuolloin heikko kohta sydämessäni. Seuraavana päivänä sivarikeskuksen kalvosulkeisissa sitten luennoitsija kysyi, että oltiinko jo tutustuttu kuntaan. Sitten hän sanoi minulle, että ”sinä olet ainakin, mä näin sut huoltsilla eilen tuijottamassa kaunista naista, se on mun tytär”.

Lapinjärven sivariperinteeseen kuului myös itse Lapinjärven kiertäminen jalkaisin. Palkkioksi tästä sai hienon hologrammilla varustetun hippipinssin. En muista, kuinka onnistuin kyseisen aktiviteetinkin sluibaamaan, mutta pinssi on silti muistona tuosta suorittamattomasta ulkoilusta. Muita luentojen aiheita olivat tietokilpailut, joissa oli tarkoituksena tunnistaa mielenterveyshoitaja Staffanin soittamia pianosävelmiä.

Iltaisin urheat sivarit kävivät paikallisessa Lapinjärven Hotelli Hanhessa, joka tunnettiin vanhana bordellina. Bordellitoiminnan loppuessa hotellin sängyt myytiin sivarikeskukselle.

Ihana ajatus nukkua noilla pedeillä viikot. Hanhessa alkoi kello kymmenen jälkeen joka ilta Happy Hour ja keskiviikkoisin vietettiin sivarikaraokea. Huumeitakin siellä tarjottiin, mutta itse en ole pilviveikko ollut koskaan.

Kerran istuimme huoneporukalla hotellin baarissa, kun paikalle saapui kaksi melko halvan oloista lapinjärveläisneitiä. Hehkeydessä oli suuresti toivomisen varaa. Heillä oli ilmeisesti tapana käydä kiksauttelemassa sivareita, kun muutakaan tekemistä pikkukunnassa ei ollut. Huonekaverini alkoi juttelemaan näille muijille ja pian he päättivätkin lähteä yhdessä Kouvolaan jatkoille.

Naiset huusivan myös minun suuntaani, että ”lähde mukaan”,  jolloin huonekaveri ilmeili äänettömästi naamallansa, että ”nämä ovat minun, älä saatanassa tule”.

Ei pelkoa, sillä omanarvon- ja ylpeyden tuntoni eivät olisi koskaan antaneet myöten tuossa tilanteessa. Jännä juttu, että monilla nuorilla miehillä alkoivat kullit syyhyämään jo neljän päivän sivaroinnin jälkeen. Kerrottiin tarinoita, että silloin tällöin sivarit rehasivat myös naisia tuonne miehisyyden tyyssijaan. Jotkut sankarit onnistuivat viettämään yönsä kahden naisen kanssa ahtautuneina kerrossängyn samaan vuoteeseen.

Kun sivarikoulutus oli ohi ja koitti viimeinen aamu lähteä takaisin kotiin saimme iloksemme todeta, että viereisen huoneen kaveri oli kännipäissään onnistunut oksentamaan koko WC:n varsin karkeaan kuntoon. Harmin tuotti sellainen fakta, että keskuksesta ei saanut lähteä ennen kuin jokainen huone oli hoitanut omat vastuualueensa kuntoon. Eli tässä tapauksessa minun huoneen vastuulla oli WC. Nopean CSI-mäisen tarkastelun jälkeen totesin, että kaveri oli alkanut oksentaa ollessaan pisuaarin äärellä. Tästä hän oli jatkanut matkaansa – yhä oksentaen – koppiin ja pytylle. Koko viiden metrin pituinen matka pisuaarilta koppiin oli koristeltu oksennusvanoilla ja käden jäljillä seiniä myöten. Vitutti.

sivari

 Itteensä tyytyväinen sivari.

 

FFHolm sivarissa Ahjolan kansalaisopistossa

Sivarikoulutuksen jälkeen siirryin varsinaiseen vuoden palvelukseen Tampereen Ahjolaan kansalaisopiston iltavahtimestariksi. Tästä hommasta irtosi rahaa n. 500-800 € kuussa kasvaen loppua kohti. Toimenkuvaan kuului käytännössä ulko-oven sulkeminen joka päivä klo 21:30. Lukuunottamatta satunnaisia pikkuhommia sain viettää aikaani  parhaaksi katsomallani tavalla.

Kun puhutaan sivareiden sluibailusta, niin en voi kyllä väittää vastaan.

Toisinaan tein jotain kehittävää, kuten rakensin soittimia opiston puutyöpajassa tai rimputtelin treenikämpän puolella. Viikonloput olivat täysin pystyynkuolleita, koska hiljaisessa talossa ei aina ollut välttämättä ketään minun lisäkseni. Työn tuoksinassa tuli hiottua musiikkia viikosta toiseen träkkerisoftan kanssa ja pelattua useita ysärin PC-pelejä läpi (Tyrian, Fallout 1, Settlers 2). Ihmettelen edelleenkin, kuinka joskus pystyin saapumaan töihin klo 15:30, avaamaan tietokoneen ja selaamaan Naurunappulaa 21:30 asti. Välillä jopa myöhästyin bussista sen takia…

Tuolloin sävelsin mm. tämän sodanvastaisen instrumentaalin:

Wandering Devastated Woods.mp3

Kerran kuitenkin sitten kävi niin, että nuorisotoimen johtaja pyysi minua roudaamaan hänen kanssaan soittokamppeita opistolta Tampere-talolle. Pahaksi onnekseni olin juuri aloittanut lounaan valmistuksen, minkä takia jouduin vastaamaan hänelle, että ”minulla on nyt ranskalaiset ja kalapuikot uunissa, voidaanko odottaa”. Johtaja oli ihan ok sivarinsa sluibailun kanssa ja antoi minun ruokailla loppuun. Eihän siitä tullut kuin tunnin viivästys.

Opistolla järjestettiin soittokursseja sekä aikuisille että nuorille. Kitaran ja basson soittoa siellä opetti muuan Hra Torvinen, joka oli usein sairaana. Minut laitettiin sitten muutaman kerran tuuraamaan näitä hänen nuorisokurssejaan. Bassoryhmän lapsiin en onnistunut saamaan minkäänlaista kontaktia. Vietimme todella ankeat kolme varttia tilaisuudessa, joka muistutti elokuvaa Maissilapset. Sen sijaan kitararyhmän kanssa sujui hieman paremmin, kun harjoittelimme Barathrumin ”Last Day In Heavenin” riffejä. Näiden tapausten jälkeen minua ei enää koskaan pyydetty tuuraamaan soitonopettajia.

Hra Torvinen taas oli täysin perverssi mies. Eräänä päivänä hän vain saapui iltavaksin huoneeseen ja kysyi minulta ja nuorisotoimen neideiltä:

”Onko teillä koskaan todettu sukupuolitautia?”

Vastausta odottamatta Hra Torvinen alkoi kertoa tarinaansa jostain pokaamastaan baarimuijasta. He olivat kuulema päätyneet naisen asunnolle, jossa he harrastivat yhden kondomin koitusta koko yön. Eli paljaallahan siinä sitten päädyttiin lopulta vetelemään. Aamulla Hra Torvinen oli herännyt kolinaan, kun naisen tytär teki lähtöä kouluun. Perverssin Hra Torvisen sieluakin kuristi silloin lapsen puolesta. Myöhemmin nainen oli ilmoittanut Hra Torviselle, että kannattaa käydä testauttamassa killuttimensa. Nainen, kun oli itse saanut aiemmin taudin jos toisenkin sattumoisin Hra Torvisen hyvältä ystävältä, jolla oli jo koko sarja.

Ahjolaan liittyy paljon yksittäisiä muistoja ystävien kanssa. Usein aloitimme viikoittaisen baarikierroksemme opiston treenikämpältä, jossa käytiin läpi viimeisimmät miksaukset ja availtiin ensimmäiset juomat. Minulla oli tapana käydä viereisellä R-kioskilla ostamassa sixpäkki jo työpäivän aikana.

Opiston ohessa toimineen päiväkodin jääkaapissa alkoholijuomat pysyivät kivasti kylminä iltaan asti.

Eräänä baari-iltana ystäväni oli epätavallisen alakuloinen. En tiedä, mikä häntä vaivasi, mutta epäilin kaukosuhteen tuomaa rasitusta. Piristääkseni häntä menimme sitten suoraan baarista kansalaisopiston treenikämpälle rässimään rumpuja. Yllättäen siitä ei tullut koskaan mitään sanomista, vaikka aivan treenikämpän ikkunan takana sijaitsi lähin asuintalo. Asukkailla oli harvinaisen pitkä pinna.

Itsenäisyyspäivän aattona 2008 olimme jälleen Tampereen Hellässä (baarissa), vaikka minulla oli seuraava päivä kiinni töissä. Tämän vuoksi päätin fiksuna miehenä siis ottaa rauhallisesti juomien kanssa ja joinkin vain kolme Strongbowia. Tätä tosin kukaan ei uskonut, sillä kotiin päästyäni istuin koko yön sohvalla kaksinkerroin oksentaen. Ilmeisesti Hellän loppuaikoina siellä ei kukaan enää käynyt keskellä vikkoa, eikä kukaan toisaalta vaivautunut edes pesemään hanojen letkujakaan. Itsenäisyyspäivälle oli siis luvassa mukava vatsatauti. En olisi päässyt aamulla töihin lainkaan ellen olisi saanut kyytiä sinne. Varustin itseni tyynyllä ja makasin lähes koko päivän opiston sohvalla. En edes jaksanut kommentoida huonoa vointiani mitenkään, kun paikalle saapui yllättäen nuorisotoimen naisia omissa asioissaan. Sivarilurjus vaan retkotti sohvalla.

Muistan kuinka minua oli käsketty vetämään Suomen lippu salkoon Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Äärimmäisen verkkaiseen tahtiin raahauduin lipun kanssa pihan keskelle oksennustani pidätellen.

Tämä toistui sekä aamulla että illalla. Siitä näystä olisi YLE:n uutiset saaneet hyvää materiaalia liittyen nuorten isänmaallisuuteen ja Suomen lipun kunnioittavaan kohteluun.

Valitettavasti emme koskaan ehtineet kavereiden kanssa raahata mäyräkoiria ja puutarhatuoleja opiston katolle, vaikka sitä useasti suunniteltiinkin. Soraharjun päällä sijaitsevan Ahjolan katolta kun oli äärimmäisen kauniit näkymät iltaisin sekä Pyhä- että Näsijärven suuntiin.

 

FFHolm tapaa erään neidin ensimmäisen kerran

Siviilipalveluksen loppuvaiheessa eräs neiti sitten ilmoitti, että hän olisi päivän verran Tampereella käymässä. En enää muista, mikä oli vierailun tarkoitus. Hän saattoi olla matkalla Seinäjoelle AMK:n pääsykokeisiin. Minulla ei ollut hänen puhelinnumeroaan. Olin ainoastaan ehtinyt lähettämään hänelle hätäisen sähköpostin, enkä ollut lainkaan varma, oliko hän päässyt sitä lukemaan ajoissa. Kuitenkin olin Ahjolan pihassa saksalaisessa sarkatakissani ja maihareissani odottamassa, kun hän saapui kaverinsa kanssa paikalle.

Hän oli pirteä ja kikattava nuori nainen, tuohon aikaan vasta 19-vuotias, kun itse olin 21. Hänellä oli pitkä vaalea liinatukka ja silmälasit, joiden takaa tuikkivat siniset silmät. Hän oli vähän tonttumaisen söpö ilmestys, ei mikään fiini kaupunkilaisneiti. Olin ehkä kevyesti miettinyt jotain romanttista ohjelmaa, mutta hänen kaverinsa oli väkisin ängennyt mukaan ja piti tunnelman asiallisen etäisenä. Juttelin hänen kanssa ehkä tunnin verran ja esittelin opiston paikat. Taisimme myös vaihtaa puhelinnumeroita, jonka johdosta aloin kesän mittaa saamaan häneltä humalaisia tekstiviestejä, milloin hän istui junassa ja milloin traktorin penkillä.

-FFHolm